Maailmankuvan muutos uudistaa terveysajattelua, osa 1

-Tarja Kallio-Tamminen- Miten maailmankuva heijastuu käsityksiin hyvästä terveydenhoidosta? Ihminen luo käsityksensä maailmasta ja kantaa myös näkemystensä seuraukset. Elämme uskomuksiamme todeksi niin henkilökohtaisella kuin yhteisölliselläkin tasolla, kunnes aikansa eläneet kuplat uuden tiedon ja kokemuksen myötä puhkeavat. Länsimainen kulttuuri siirtyi uuteen aikakauteen noin neljäsataa vuotta sitten, kun klassinen fysiikka kehittyi. Newtonin kattavan teorian myötä maailma alettiin uskoa…

Kehon ja mielen liitto

– Pauliina Aarva – Ihminen on sekä ruumista että sielua: Keho ja mieli ovat tiiviisti sidoksissa keskenään, toisen hoitaminen tai hoidotta jättäminen vaikuttaa väistämättä myös toiseen. Masennus tuntuu koko ruumiissa, ja nilkkamurtuma apeutena mielessä. Suomen kielessä ei ole aikaisemmin ollut sanaa kuvaamaan tällaista kahteen jakamatonta (ei-dualistista) ymmärrystä ihmisestä. Yleisesti on ajateltu, että keho on keho…

Muutostuulia! Tule ideoimaan, kokemaan ja keskustelemaan

Käynnissä oleva sote-uudistus vaikuttaa sekä terveysalan ammattilaisiin että palvelujen käyttäjiin. Uudistuva terveydenhoito-verkostossa ymmärrämme, että muutos on myös meissä. Verkosto järjestää ideointi- ja keskustelutilaisuuden-työpajan Rohkeasti rajalla 12.11.2016  terveydenhoidon muutostuulista, ihmiskäsityksistä sekä uudenlaisesta terveydenhoidon ajattelusta ja käytännöistä. Raja on kuin veteen piirretty viiva ja mahdollisuus parempaan.  Tilaisuus on tarkoitettu terveydenhuollon ammattilaisille ja alan opiskelijoille. ”Mitään sote-muutosta ei tule, ellei osalla…