-Pauliina Aarva-

Luonnollisuus ja luonnonmukainen hoito herättävät monissa ihmisissä positiivisia värähdyksiä. Toiset taas tulkitsevat nämä termit terveydenhoidon yhteydessä epälääketieteellisiksi. Näkemyseroilla on taustansa.

Tutkija Suvi Rytty analysoi sadan vuoden takaista suomalaista luonnonparannusta artikkelissa Puoskarointia vai puhdasta auttamisen halua?  Se on julkaistu tuoreessa kirjassa Kiistellyt tiet terveyteen, jossa esitellään erilaisten hoitonäkemysten ja lääkintäjärjestelmien rakentumista ja legitimointipyrkimyksiä eri puolilla maapallolla.

Tutkija on selvittänyt luontaishoitajana Suomessa tunnetuksi tullutta Maalin Bergströmiä (1870-1936) vastaan nostettujen oikeudenkäyntien asiakirjoihin nojaten lääkäreiden, viranomaisten, parantajan itsensä sekä kansalaisten näkemyksiä luonnonparantamisesta.  Maalinin kiinnostava tarina kuvaa havainnollisesti tuon ajan biolääketieteellisen ja luonnonhoitamisen välisiä näkemyseroja. Ne eivät ole vieraita nykypäivänäkään.

Maalin kuten monet muutkin 1900-luvun alun luonnonparantajat olivat päätyneet alalle oman sairauden tai kansan keskuudessa näkemänsä hädän ja kurjuuden kautta. Useimmille parantajaksi ryhtyminen ei ollut taloudellisen pakon sanelemaa, he olivat lähinnä koulutettua keskiluokkaa tai sivistyneistöä. (Rytty 2017, 140)

Maalin Bergström, jota syytettiin laittoman lääkärintoimen harjoittamisesta, on esimerkki siitä, kuinka kansanparantajien toimia pyrittiin rajoittamaan oikeustoimin.

Luontaishoitojen aate levisi Suomeen 1800-luvulla Keski-Euroopasta. Luonnonparannusta ei kirjoittajan mukaan voi supistaa pelkästään vaihtoehtolääkinnäksi, sillä se kehittyi 1800-luvun puolivälissä sekä Saksassa ja Suomessa yhteiskunnalliseksi uudistusliikkeeksi. Sen mukaan teollistumisen ja kaupungistumisen synnyttämä moderni elämäntapa oli syy aikakauden sosiaalisiin ongelmiin, kuten juoppouteen, rikollisuuteen, köyhyyteen ja sairaalloisuuteen.  Myöhemmin, 1900-luvun alussa se muuttui selkeästi maallikkovaltaiseksi ja lääketiedevastaiseksi vaihtoehtoliikkeeksi, jonka vastustamiseen suomalaiset lääkärit havahtuivat vuoden 1908 tienoilla. (Rytty 2017, 135-136).

Louis Kuhnen kehittämä ruokavalio-, elämäntapa- ja kylpyhoitomenetelmä alkoi levitä Suomessa. Syy oli kirjoittajan mukaan silloisessa lääketieteen kriisissä eli siinä, että 1900-luvun alussa oli edelleen olemassa iso joukko tauteja ja vaivoja, joihin lääketiede ei pystynyt tarjoamaan parannusta. Tehokkaita lääkkeitä oli vähän, samoin rokotteita. Penisilliini saatiin Suomeen käyttöön vasta toisen maailmasodan jälkeen. Kärsittiin infektiotaudeista ja kulkutaudeista. Keuhkotauti oli yleisin yksittäinen kuolinsyy Suomessa. Luonnonparannus oli usein viimeinen oljenkorsi niille potilaille, jotka eivät olleet tulleet autetuiksi lääketieteen tarjoamin menetelmin.  (Rytty 2017, 138)

Maalin Bergström, joka nautti laajaa kansan suosiota, perusteli oikeuden istunnoissa, että hän ei harjoita lääkärintointa, koska ei anna potilaille lääkkeitä, vaan elämätapaohjeita. Neuvonnasta ja keskustelusta potilaat maksoivat hänelle pienen korvauksen. Syytteen parantajaa vastaan nostivat paikkakunnan lääkärit, joiden mielestä naisen toiminta oli vaarallista kansalaisille. Parantaja tuomittiinkin maksamaan eri suuruisia sakkoja vuosina 1909 – 1912. Maalinin asiakkaat tosin eivät välittäneet tuomioista, vaan kävivät edelleen hänen luonaan.

Useista oikeudenkäynneistä huolimatta Maalin Bergström siis  jatkoi parantajana kuolemaansa, vuoteen 1936 saakka. Oikeudenkäynnit loppuivat 1912, kun paikalliset viranomaiset eivät enää halunneet käydä häntä vastaan oikeutta osittain parantajan kansansuosion vuoksi ja osittain ehkä siksi, että syytteitä nostanut lääkärikunta sovelsi itsekin Maalinin suosittelemia ravitsemus- ja hygienianeuvoja.

Artikkeli kuvaa kiinnostavasti sairauksien hoidon ja terveyden edistämisen monimuotoisuutta sata vuotta sitten. Se antaa taustaa ja perspektiiviä nykyiseen luontaishoitoajatteluun ja keskusteluun ”oikeasta” ja ”väärästä” hoitamisesta. Kirjoitus sopii luettavaksi kaikille erilaisista parannusnäkemyksistä kiinnostuneille.

Malin Bergströmin tapauksessa on jotakin samaa kuin nykyajassa. Määrittelykamppailua käydään edelleen siitä, mikä on ja minkä tulisi olla laillista ja minkä laitonta hoitamista.

Pyrkimykset määritellä, kuka ja millä edellytyksillä saa julkisesti hyväksytyn luvan hoitaa, auttaa ja neuvoa ihmisiä terveysasioissa, muokkaavat yleistä käsitystä sitä, mikä on oikeaa ja hyväksyttävää yhteiskunnassa.

Artikkeli

Suvi Rytty. Puoskarointia vai puhdasta auttamisen halua? Luonnonparantaja Maalin Bergsröm ja laittoman lääkärintoimen harjoitus 1900-luvun alun Suomessa. Kirjassa Markku Hokkanen ja Kalle Kananoja (toim.) Kiistellyt tiet terveyteen. Parantamisen monimuotoisuus globaalihistoriassa. SKS Historiallisia tutkimuksia 237. Helsinki 2017, 130- 164.