-Pauliina Aarva-

Lääkintäkulttuurit ovat aina olleet moniarvoisia ja eri lääkintäjärjestelmien välillä on ollut kilpailua. Tutkijat Markku Hokkanen ja Kalle Kananoja ovat toimittaneet artikkelikokoelman Kiistellyt tiet terveyteen, jossa lähestytään erilaisia hoitonäkemyksiä historian ja kulttuurin tutkimuksen tulokulmasta.

Globaalisti, pitkän aikavälin historiallisessa perspektiivissä länsimaissa nykyään vallitsevan yhden lääkintäjärjestelmän eli näyttöön perustuvan biolääketieteen hegemoninen asema on poikkeuksellista. Siitä huolimatta se ei ole totaalista, vaan myös länsimaissa lääkintäkulttuurit ovat moniarvoisia.

Kirjassa valaistaan historiallisesti ja eri maanosien yhteyksiä painottavassa kontekstissa, kuinka erilaisia parannuksellisia traditioita ja ”parantamisjärjestelmiä’” on luotu ja legitimoitu eri tahojen toimesta, usein monimutkaisten neuvottelujen ja kamppailujen kautta. Lukijalle käy selväksi, että parantaminen on aina ollut monimuotoista, dynaamista ja kiistanalaista.  Tästä näkökulmasta nykyinen keskustelu biolääketieteellisen hoidon ja muiden hoitonäkemysten välillä on ymmärrettävää. Historiallisesti katsoen se kuuluu asiaan. Samalla eri hoitonäkemykset sulauttavat itseensä hyviä puolia toisista näkemyksistä.

Kirjassa parantamista tarkastellaan kulttuurien tutkimuksen käsittein.  Tässä katsannossa ”terveys” ymmärretään sosiaalisesti ja kulttuurisesti rakentuneeksi eheyden tilaksi. Biolääketieteellinen hoito on historiallisesti katsoen yksi vaihtoehto eheyden tilan saavuttamiseksi.

Kirjan johdantoartikkelissa Hokkanen ja Kananoja tiivistävät, kuinka eri lääkintäkulttuurit ovat globaalisti ottaneet virikkeitä toisistaan ja näin sekoittuneet.

Lääkinnällinen pluralismi on käytännössä johtanut kahteen vastakkaiseen ja keskenään ristiriitaiseen kehityslinjaan. Yhtäältä parantamisen laillisuutta on pyritty määrittämään eri tavoin eri aikoina. Tähän ovat vaikuttaneet ennen muuta lääkärikunnan järjestäytyminen ja ammattimaistuminen, mutta myös uskonnollisten ja poliittisten toimijoiden intressit.  Vastakkainen kehityskulku on ollut hybridisaatio, sekoittuminen,  eri lääkintäjärjestelmien välillä. Eri koulukunnat ovat voineet avoimesti ottaa vaikutteita toisista koulukunnista.

– Pluralistisissa lääkintäkulttuureissa potilaat valitsevat – niin menneisyydessä kuin nykyisin –  useiden lääkintäjärjestelmien välillä, eikä järjestelmästä toiseen ”hyppiminen” ole harvinaista. Potilaalle tämä ei ole ollut ongelmallista. Kiistely ”oikeasta” tiestä terveyteen on ollut ennen muuta eri lääkintäjärjestelmiä edustavien parantajien ja auktoriteettien murhe, kirjoittavat Hokkanen ja Kananoja.

Kirja esittelee eri maanosien lääkintäjärjestelmien rakentumista ja muutoksia, kuten perinteistä tiibetiläistä lääketiedettä globalisoituvassa maailmassa ja Pohjois-Amerikan alkuperäiskansan, Lacota-intiaanien parannustoimintaa. Kaksi artikkelia käsittelee suomalaista perinnettä.  Ulla Piela kuvaa keskiajalta 2000-luvulle parannustoimintaa artikkelissaan ”Konsti elää kauwwan”. Suvi Rytty analysoi luonnonparannusta laittoman lääkärintoimen harjoittamisena 1900-luvun Suomessa artikkelissa Puoskarointia vai puhdasta auttamisen halua?

Kirja

Markku Hokkanen ja Kalle Kananoja (toim.) Kiistellyt tiet terveyteen. Parantamisen monimuotoisuus globaalihistoriassa. SKS Historiallisia tutkimuksia 237. Helsinki 2017.