Sveitsissä potilas saa homeopatiaa, yrttilääkintää, antroposofista ja perinteistä kiinalaista lääketiedettä harjoittavan lääkärin hoidosta korvausta perussairausvakuutuksesta. Lain uudistus astuu voimaan 1.8.2017. Väliaikaisen asetuksen perusteella korvausta on maksettu jo vuodesta 2012 lähtien.
Sveitsi päätyi lain muutokseen kansanäänestyksen kautta. Kului kuitenkin kahdeksan vuotta ennen kuin äänestystä koskevat hoitomuodot, joiden korvattavuutta kannatti kaksi kolmesta äänestäneestä, tulivat lain mukaan korvattaviksi. Lue täältä lisää.
Yhdistävä, integroiva terveydenhuolto
Sveitsiläiset voivat nyt samoin taloudellisin panoksin valita tavanomaisen lääketieteellisen hoidon ohella myös lääkärin tarjoamia homeopaattisia, antroposofisia, yrttilääkinnän ja perinteisen kiinalaisen lääketieteen hoitoja. Uudistus parantaa niiden potilaiden asemaa, joilla ei ole yksityistä sairausvakuutusta, jota aikaisemmin tarvittiin korvaamaan näistä hoidoista aiheutuneita kuluja.
Euroopassa ja Yhdysvalloissa on meneillään integraatiokehitys: terveydenhuollossa aletaan yhdistellä ja käyttää hybridimäisesti rinnakkain erilaisia, myös täydentäviä hoitomuotoja tavoitteena asiakkaiden parempi hoitaminen ja palvelu. Tästä kirjotti Kari Sarvela viime syksynä Mikä ihmeen integratiivinen lääketiede?
Yhdistämisen, integraation, ajatus on parantaa hoitamisen johtamista ja työkaluja niin, että potilas/asiakas on keskiössä ja voi itse vaikuttaa olennaisella tavalla omaan hoitoonsa.
Pauliina Aarva
Lähteet
Bundesamt für Gesundheit BAG 2017. Komplementärmedizin: Vergütung neu geregelt. Medienmitteilungen 16.6.2017. https://www.bag.admin.ch/bag/de/home/aktuell/medienmitteilungen.msg-id-67050.html
Eurocam Complementary medicine in Switzerland now a mandatory health insurance service http://www.cam-europe.eu/news2.php?id=161967201459.