– Karita Palomäki –

Kollegani ja entisen työkaverini blogikirjoitus herätti hiljattain minut tämän tärkeän kysymyksen äärelle: miksi terveydenhuolto edelleenkin on painottunut sairaanhoidollisiin toimintoihin ja jo syntyneiden oireiden helpottamiseen?

Fysioterapian puolella ilmiö on omanlaisensa. Edelleenkin joidenkin ihmisten mielikuvat fysioterapiasta ovat yksipuolisia, monet mieltävät fysioterapeutit esimerkiksi hierojiksi. Hieronta toki on (hyvin pieni) osa koulutustamme, mutta perustehtävämme on kuitenkin edistää ihmisten liikkumis- ja toimintakykyä monenlaisin keinoin. Ja mielellään sellaisin keinoin, että asiakas samalla ottaisi yhä enemmän itse vastuuta oman terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämisestä.

En voi tässä kirjoituksessani mennä tarkemmin eri ammattiryhmien haasteisiin. Voin kuitenkin käsitellä sitä, miten jokainen ammattilainen voisi fokusoida entistä enemmän potilaiden ja asiakkaiden omavoimaisuuden lisäämiseen.

On totta, että tarvitsemme monenlaisia hoito-, tuki- ja auttamiskeinoja, riippuen asiakkaan tilanteesta. Välillä asiakkaat tarvitsevat myös oireiden hoitoa. Silti jokainen ammattilainen voisi pysähtyä tutkimaan omaa tapaansa toimia asiakkaan itsehoidollisen motivaation lisäämisessä. Hyviä kysymyksiä ammattilaisen pohdittavaksi ovat mm. seuraavat kysymykset:

• Toiminko työssäni niin, että lisään asiakkaani mahdollisuuksia ottaa yhä enemmän vastuuta omasta terveydestään?
• Olenko enemmän sairauden hoitaja vai terveyden tukija? Kumpi rooli sopii persoonaani luontevammin?
• Tuntuuko asiakkaiden motivointi ja kokonaisvaltainen tukeminen helpolta vai haastavalta? Jos se tuntuu haastavalta, miksi?
• Koenko ajoittain turhautumista työssäni, jos asiakas ei ole valmis ottamaan vastuuta itsestään? Tarvitsisinko lisää keinoja ja työkaluja auttaa ja opastaa asiakasta omien voimavarojen ja sisäisen motivaation löytämiseen ja sitä kautta muutoksen mahdollistumiseen?
• Onko minulla rohkeutta tarvittaessa ottaa näitä haastavia teemoja puheeksi asiakkaani kanssa? Mitä tilanne vaatisi? Enemmän aikaa? Enemmän molemminpuolista luottamusta? Enemmän itsetuntemusta?
• Olenko itse motivoitunut kehittämään omaa työtäni tulevaisuudessa? Jos olen, mikä minulle on työssäni tärkeintä ja olennaisinta?
• Kuka tai mikä olen kun teen työtäni – miten määrittelisin itseni, jos en saisi käyttää omaa ammattinimikettäni?

Meille kaikille ammattilaisille tekee välillä hyvää pohtia omia toimintatapoja syvemmin. Ei ole olemassa täydellisen oikeaa tai väärää tässäkään. On kuitenkin tärkeää, että jokainen ammattilainen tunnistaa ja tiedostaa oman tapansa toimia sekä sen, millä alueilla itsellä olisi ammattitaidossa kehitettävää.

On myös yhteiskunnallisesti ja kansantaloudellisesti tärkeää lisätä sellaisia auttamisen tapoja, jotka edistävät terveyttä ja asiakkaiden oman vastuun ottamista. Omaa terveyttä kun ei lopulta kannata ulkoistaa muille, koska se lisää yhä enemmän uhriutumista, tunnetta ettei voi vaikuttaa omaan tilanteeseensa. Eri asia tietenkin ovat akuutit, henkeä uhkaavat tilat, joissa potilaan on tärkeää saada täysi luottamus siihen, että hän on ammattilaisten hyvissä käsissä.

Haastankin tämän kirjoitukseni myötä jokaisen auttamistyötä tekevän (myös täydentäviä hoitomuotoja tarjoavien) miettimään edellä mainittuja kysymyksiä. Yksi hyvä foorumi näiden teemojen käsittelyyn on myös yksilö- tai ryhmätyönohjaus. Jos sinulla lukijani on mahdollisuus työnohjaukseen, kannattaa sielläkin näitä aiheita työstää!

Ja muistathan, että oma hyvinvointisi, sen kaikilla sinulle tärkeillä ulottuvuuksilla (fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja spirituaalinen), auttaa välillisesti myös asiakkaitasi. Rohkeasti rajalla – rentoutusretriitti 27.-28.5.2017. Tervetuloa.