– Kati Sarvela –

Freudilainen ihmiskuva, jossa ajatellaan minuuden muodostuvan egosta, idistä ja superegosta on auttamattomasti vanhentunut. Sen sijaan yhä useammat suuntaukset käsittävät ihmisen moniosaisena tai -tilaisena sosiaalisena kehomielellisenä kokonaisuutena.

Osiamme kutsutaan monin eri nimin. Ne voivat olla minätiloja, mielen tiloja, kokemustiloja, erilaisia puolia, osia tai osapersoonia. Tietoisuustaitojen yhteydessä kutsun niitä nykyään kokemustiloiksi, koska ne ovat syntyneet meissä eri-ikäisinä kokemuksellisen oppimisen kautta.

Minän osien olemuksesta

Parhaan kuvan kokemustilojen olemuksesta olen löytänyt Sue Wrightin (2016) kirjasta:

Kuten kuvasta näkyy, jokaisella tilalla on myös omat keholliset vastineensa. Otan esimerkiksi oman toivottoman, alakuloisen ja kyynisen puoleni, jonka olen nimennyt leikillisesti Rouva Otsarypyksi. Sen kehollinen tuntemus (body sensation) on musta möykky vatsassa, joka salpaa hengityksen. Sen käyttäytymistä (behaviours) on ilkeä sisäinen puhe ja ahmiminen. Otsarypyn työskentelymalli (working model) perustuu turvattomuudelle. Maailma on sille kaoottinen ja epävarma paikka (beliefs). Kun Otsaryppy on hallitsevana tilana, muistuu mieleen kaikki elämäni aikaisemmat epäonnistumiset (memories). Tunnetilana on vallitsevana alakulo ja kyynisyys (emotions). Todellisuutta Rouva Otsaryppy suodattaa löytäen maailmasta sen epäkohdat ja puutteet (perceptual biases).

Kokemustilojen voit ajatella olevan eri-ikäisiä minuuksiasi, joiden avulla suodatat, havainnoit, tulkitset ja suuntaudut maailmaan. Ne kypsyvät, muuntautuvat ja yhdistyvät eri elämäsi vaiheissa.

Kuinka työstää tiloja eheyttävästi?

Janina Fisherillä (2017) on mindfulness-harjoitus, jossa eri-ikäiset tilasi istuvat “meditaatioringissä”. Siinä on myös mukana loukkaantuneet ja haavoitetetut puolesi, mutta myös vahvat ja aikuiset, kokeneet ja hyväksyvään läsnäoloon pystyvät puolesi.

Omiin vahvoihin puoliini kuuluu mm. Itkijänainen, joka kykenee lempeästi hyväksymään elämän monensävyiset kokemukset. Se on ”integroituneempi tila”, eli se sisältää monia tilojani yhdistyneenä. Sen olemus tuo turvaa ja hyväksyntää tilojeni joukkoon.

Ajatuksena Fisherillä on saattaa eri tilojen joukko sisäiseen dialogiin. Harjoittelet nimeämään tilojasi ja ottamaan niihin hyväksyvän, kuuntelevan ja myötätuntoisen suhteen. Tämä on erityisen tärkeää suhteessasi herkkiin, surullisiin, toivottomiin tai uupuneisiin puoliisi.

Fisher suosittelee rinkiharjoitustaan tehtäväksi päivittäin. Suljet silmäsi ja sanot itsellesi: “Pyydän jokaista itseni osaa tulemaan tänään tähän keskustelurinkiin… Tarkoitukseni ei ole moittia, arvostella tai kontrolloida sinua… Haluan tietää, mikä sinua tilani vaivaa, jotta voin paremmin auttaa sinua.”

Fisherin ajatukset istuvat varsin hyvin Sisäiseen teatteriin, jossa kirjoittaja tutustuu osiinsa luovasti kirjoittaen, leikkien ja erilaisin mielikuvaharjoituksin. Menetelmän ajatus on “psykodraamallisessa transsissa” eli ”flow-tilassa” tutustua omiin erilaisiin tiloihin. Hypnoosiperinteessä tätä kirjoittamisen tapaa voi kutsua myös automaattiseksi kirjoittamiseksi. Kun saamme kolhuja elämässä, kadotamme osittain itsemme ja karkaamme kehostamme. Luovin ja erilaisin kehomielimenetelmin, voimme palauttaa kadottamiamme osia itsestämme.

Voit kirjoittaa,  mitkä versiot sinua tänään istuvat nuotion äärellä kertomassa elämäsi iloista, kärsimyksestä ja kasvukivusta. Mitkä kypsät tilasi istuvat nuotion äärellä lohduttamassa, hellimässä ja hoivaamassa, mitkä raivoamassa tai ilkeilemässä? Voit harjoitella olemaan yhä enemmän kehossasi ja oppia luovasti, uteliaasti, leikillisesti ja lempeästi kohtaamaan kaikki itsesi versiot.

Itselleni sopii parhaiten kirjoittaminen näppiksellä, koska se on automatisoitunut tiedostamattomaksi, mutta monille kirjoittaminen kynällä tajunnan virtana on helpointa. Olennaista on, että pystyt välillä päästämään irti tietoisesta kirjoittamisen ohjauksesta, mutta hetkittäin reflektoit eli peilaat tekstiä myös tietoisiin osiisi. Tajunnan tasosi vaihtelee kirjoittaessa tietoisesta tilasta meditatiivisiin syviin tiloihin.

Terapia ei ole ainut tapa eheyttää itseä

Osallistuin muuten mielenkiintoiseen sensorimotoriseen psykoterapiakoulutukseen (1. jakso), jossa kouluttajamme englantilainen Tony Buckley toi esiin mielenkiintoisen asian. Terapia ei ole ainut tapa integroida eli eheyttää persoonaa. Sen sijaan esimerkiksi monilla draamallisilla menetelmillä voidaan tehdä tätä samaa. Voimme luovassa draamallisessa prosessissa saattaa tilamme tanssiin, jossa ne integroituvat eli yhdistyvät toimivammaksi ja keskinäiseen, arvostavaan dialogiin, kykeneväksi joukoksi.

Jokainen meistä on saanut kolhuja elämässä. On hetkiä ja ajanjaksoja, jolloin olemme enemmän tai vähemmän ”rikki”, jolloin mielemme on pirstaloitunut. Terapiakielellä “dissosioimme” enemmän tai vähemmän. On onneksi monia asioita, joita voimme tehdä itse, itsemme eheyttämiseksi. Ihanteellista tietysti olisi, että jokainen meistä pääsisi vaikeassa elämänvaiheessa halutessaan terapiaan tai terapeuttiseen ryhmään (esimerkiksi taideterapeuttiset ryhmät, joogaterapia, terapeuttinen mindfulness).

Aikamme ongelma on, että terapioiden niin kuin muunkin terveydenhuollon hinnat ovat karkaamassa tavallisten kansalaisten ulottumattomiin. Joskus mietin, onko terapiasta tulemassa eliitin yksinoikeus? Onneksi köyhänkään ei tarvitse jäädä odottamaan toivottomuuteen, vaan monella paikkakunnalla on mahdollista osallistua ryhmämuotoiseen luovaan tai muuhun kehomieltä eheyttävään toimintaan ja myös internetistä voi saada apua ongelmiinsa (esim. Mielenterveystalo.fi). Pelkkiin pilleriratkaisuihin ei yleensä kannata tyytyä, vaikka nekin saattavat tarjota tarpeellista apua.

Jotta ihminen kykenee itsensä työstämiseen turvallisesti, täytyy hänen persoonaansa olla kehittynyt hyväksyvään läsnäoloon kykeneviä aikuisia puolia. Lähes jokaisella meistä on energiaa syöviä tiloja (esimerkiksi suruuun, häpeään, alakuloon tai syyllisyyteen liittyviä), joihin ei kannata samaistua pitkiksi ajoiksi. Turvaa luovaan prosessiin tuo somaattiset maadoittumistaidot (esim. jalkapohjien aistiminen ja huomion suuntaaminen hengitykseen) tilojen draamallinen vaihtelu (voimaantunut tila – alakuloinen tila) sekä läheisten ihmisten (ystävät, puoliso)peilaus ja tuki. Erittäin tärkeä asia luovassa prosessissa on leikillisyys. (Tässä on blogini leikillisyydestä).

Bessel van der Kolk (2014) kertoo aloittavansa tiloihin tutustumisen kehosta. Vapautuaksemme menneisyytemme tyranniasta on meidän tehtävä kehomme kokemustilat itsellemme tutuiksi.

Kun laskeudumme kehoomme ja löydämme lempeästi hyväksyen kokemustilojemme ruumiilliset ilmentymät, tallaamme samalla polkua yhä tietoisempaan läsnäoloon. Dissosiatiivisissa tiloissa, huonosti integroituneissa tiloissa, kun emme ole kehossamme.

Tilojemme integrointi, ”itsemme eheyttäminen”,  voi tapahtua kahteen suuntaan: opimme aistimaan,  havainnoimaan ja säätelemään kehon tilaa ja sen fysiologiaa (esim. hengitys, maadoitus, tietoinen läsnäolo), joka muuttaa muiston emotionaalista latausta (bottom up). Elämämme kolhut usein aktivoivat voimakkaita somaattisia kokemuksia (muisto kokemuksesta aktivoi kehossamme tilan ja siihen liittyvän keholliseen oireen). Näin ollen niitä voidaan työstää myös kehollisesti. Kehomme on oikeastaan syvin alitajuntamme.

Toisaalta voimme lisätä ymmärrystämme itsestämme oppimalla puhumaan, peilaamaan ja suhteuttamaan itseämme uudella tavalla todellisuuteen, mikä muuttaa tilan tunnelatausta, muiston kognitiivista sisältöä ja myös fysiologiamme (top down) levollisemmaksi.

Molempiin suuntiin tapahtuvan integroinnin kautta kokemustila voi ”kasvaa aikuisuuteen” ja yhdistyä osaksi muiden tilojen joukkoa.

Prosessin riskit

Itsetuntemusmatka luovasti ja meditoiden voi olla vaativa, joskus epävakauttavakin, jos henkilö kärsii vakavasta mielenterveysongelmasta kuten psykoosiherkkyydestä. Ihminen voi joissain tilanteissa myös uudelleen traumatisoitua.

Kun lähdet opiskelemaan tietoisuustaitoja ja työstämään luovasti itseäsi, on tärkeää ymmärtää, että tällöin otat itse täyden vastuun itsestäsi. Siksi prosessi on turvallisinta, ainakin aloittaa, terapiasuhteessa tai ammattitaitoisessa (taide)terapeuttisessa ohjauksessa.

Toinen puoli kolikkoa on se, että kuinka paljon addiktioita, itsetuhoisuutta, väkivaltaa ja muuta pahaa oloa aiheuttaa se, etteivät ihmiset ole kehoissansa, eivätkä he ole saaneet tarvittavaa tukea itsetuntemusprosessiinsa.

Olen saanut läheltä seurata erästä nuorta ihmistä, joka ei päässyt Kelan korvaamaan terapiaan, toiveistaan huolimatta. Ei-vastauksen saamiseen psykiatrin lausuntoineen meni 500 euroa.

Joskus riskin otto kannattaa, jos vaihtoehtona on, ettei saa mitään apua. Kehomielimenetelmiä hyödyntävissä ryhmissä voi moni saada apua itselleen omien kolhujensa työstöön.

+++

Jos monet erilaiset puolesi kiinnostavat, tule menetelmän peruskurssille Strömforsin Ruukkiin tai Rohkeasti rajalla -retriittimme Varalaan toukokuun lopussa! Jälkimmäisessä tilaisuudessa on paljon muutakin mukavaa ja hoivaavaa ohjelmaa sote-ammattilaisille. Samalla sinulla on tilaisuus tutustua moniammatilliseen Uudistuvan terveydenhuollon verkostotoimintaamme.

Lähteitä:

Fisher, Janina, Healing the Fragmented Selves of Trauma Survivers, Overcoming Self-alientation, 2017,  Routeledge

van der Kolk Bessel, the Body Scores the Mind: the Brain, Body and Mind in Healing The Trauma, 2014, Penquin Books

Sarvela, Kati, Sisäinen teatteri, Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, 2013, Kuumussa Virtaa Oy

Wright Sue, Dancing between Hope and Despair, Trauma Attachment and Therapeutic Relationship, 2014, Palgrave