-Liisa Wiitanen-

Olen erittäin ilahtunut vaihtoehtoisten ja täydentävien hoitojen esiin nostamisesta Suomessa. Osallistuin marraskuussa 2016 terveydenhuollon ammattilaisten Rohkeasti rajalla -työpajaan Biomedicumissa Helsingissä ja vuotta aikaisemmin Tampereen yliopistossa CAM (Complementary and Alternative Medicine) -tutkimusseminaariin. 

Kerron tässä tunnelmiani näistä tilaisuuksista ja tiivistän niiden sanoman niin kuin sen  itse ymmärsin.

Tampereen seminaarissa oletetun 50 osallistujan sijaan tilaisuuteen osallistui n. 400 asiasta kiinnostunutta. Paikalla oli vakuuttava määrä koululääketieteen edustajia ja lukuisia terapeutteja, jotka toimivat sekä ns. virallisten että vaihtoehtoisten menetelmien parissa.

Vastakkainasettelun ja juupas-eipäs -väittelyn sijaan tapahtuma oli mielestäni puolin ja toisin silmiä avaava ja seminaarista jäi kirkkaimpana mieleen täydentävien hoitojen tutkimuksen tarve Suomessa. Tässä asiassa ollaan muualla Euroopassa ja maailmassa paljon pidemmällä ja tuntuukin erikoiselta, että (muuten niin edistyksellisessä) Suomessa täydentävien hoitomuotojen vastustus on niin voimakasta, vaikka ne ovat käypiä hoitomuotoja monessa muussa maassa, muun muassa EU:n alueella.

Olin täynnä intoa ja optimismia Tampereen seminaarin jälkeen. Vihdoinkin Suomessa puhutaan oikeista asioista. Mutta ajan kuluessa aloin miettiä, että mitäköhän asialle oikeasti tehdään… Oliko seminaari vain voimakkaita mielipiteitä ja kriittisiä puheenvuoroja ja toteutus jää byrokratian jalkoihin kuten niin usein ennenkin… Kunnes elokuussa 2016 nettiin tuli Pauliina Aarvan nettikysely täydentävien hoitomuotojen käyttäjien kokemuksista Suomessa – ensimmäinen laatuaan Suomessa! Jaoin sen useampaan kertaan asiakkailleni ja tuttavilleni. Ja sitten kuulin marraskuussa järjestettävästä Rohkeasti rajalla -seminaarista. Upeaa! Asiat oikeasti etenevät!

Rohkeasti rajalla

Osallistuin Rohkeasti rajalla -työpajaan työkaverini, tunnevyöhyketerapeutti Mari Sipilän, kanssa. Tilaisuus oli merkittävästi pienimuotoisempi kuin vuoden takainen seminaari, mikä toisaalta mahdollisti konkreettisen kohtaamisen ja ryhmätyöskentelyn osallistujien kesken.

Haluan tässä  referoida jokaisen puhujan luennon, koska herättäviä ajatuksia tuli niin paljon.

Tilaisuuden avaaja, Hanna Kortejärvi, nosti mielestäni loistavasti esille työpajan teeman, eli rajojen rikkomisen tarpeen. Itseeni kolahti erityisesti Hannan kommentti siitä, että kun huomaat ärsyyntyväsi/ahdistuvasi jostain elämäntilanteesta, niin se tarkoittaa sitä, että olet kohdannut oman rajasi. Olet tullut ns. mukavuusalueesi ulkoreunalle. Kehittyminen ihmisenä on näiden rajojen ylittämistä ja itse-reflektointi on siinä oleellinen työväline. Tällöin pystyt laajentamaan ja lopulta poistamaan näitä kuvitteellisia raja-aitoja, joita niin helposti rakennamme ympärillemme.

Tarja Kallio-Tamminen tiivisti hienosti ihmiskunnan maailmankuvan, ja erityisesti sen muuttumisen, vaikutuksen nykyiseen terveyskäsitykseen. ”Sielullinen” ja ”mekanistinen” maailmankuva ovat näennäisesti taistelleet toisiaan vastaan vuosisatoja, mutta nykytiede saattaa osoittaa nämä molemmat oikeiksi. Kvanttifysiikan keinoin voimme kumota joitakin käsityksiä, joihin koululääketieteen tutkimus perustuu. Samalla voimme arvostaa kaikkea sitä tietoa ja taitoa, jota lääketiede on meille tuonut!

Henkilökohtainen esikuvani psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki toi kaiken tämän teoreettisen terveyskäsityksen konkretian tasolle. Oman asiakastyönsä perusteella hän kuvasi stressiperäisiä oireita ja sairauksia sekä niiden hoitoa kehotietoisuuden ja kokemuksellisuuden avulla. Itselleni jäi erityiseti mieleen, että usein abstrakti ”stressi”-käsite on yksinkertaisesti sitä, kun ihmisen olemassa olevat voimavarat eivät riitä koettuihin vaatimuksiin nähden (ja kuinka usein vaatimukset eivät tule ulkoa, vaan sisältäpäin..). Mielestäni jo tämä käsite helpottaa stressitilan arviointia ja Karita antoi myös erityisesti meille terapeuteille tärkeitä kysymyksiä ja ajatuksia asiakkaidemme hoitoon. Kuinka paljon voimmekaan oppia kehoamme ja oireitamme kuuntelemalla sen sijaan, että tuomitsemme tai pakenemme niitä!

Pauliina Aarva toi kaiken tämän yhteen kertomalla nykytutkimusten näytöistä kokemusvaikutusten (mm. uskomusten ja tunteiden) vaikutuksista biologiseen kehoon. Muualla maailmassa asiantuntijat tunnistavat mm. plasebon hyödyt kivun hoidossa sekä ruokavalion ja mindfullness-harjoitusten merkityksen esimerkiksi sydänperäisissä sairauksissa. Milloin nämä tutkimustulokset saavuttavat jalansijaa myös Suomessa?

Lopuksi Kati Sarvela toi ihanan henkilökohtaisesti ja kokemuksellisesti esiin itsensä ja tunteidensa työstämisen sekä eri puolien (minätilojen) kohtaamisen merkityksen terveyden edistämisessä. Näillä on koko elämää mullistavia vaikutuksia. Saimme jokainen pienen kokemuksen mielen voimasta lyhyellä hypnoosiharjoituksella, joka vei meidät pois ajasta ja paikasta ja palasimme harjoituksesta uudistuneina ja rentoutuneina. ”Silmä näkee vain sen minkä mieli on valmis vastaanottamaan.”

Itselleni jäi tilaisuudesta tärkeänä antina myös keskustelut muiden osallistujien kanssa ja se tunne, että tarvittaisiin vielä toinen päivä pelkästään ajatusten vaihtoon! Erityisesti itsellä jäi mieleen kahdeksan hengen lounasporukkamme, jossa oli terveysalan edustajia laidasta laitaan. Istuimme saman pyöreän(!) pöydän ääressä ja jaoimme ajatuksiamme ja ideoitamme terveydenhuollon tulevaisuudesta.

Mikä voima ja inspiraatio meissä yksittäisissä ihmisissä onkaan ja mitä voimmekaan saavuttaa kun puhallamme yhteen hiileen!

Käyntikortteja vaihdettiinkin ahkerasti. Lisäksi pienryhmissä tehty ”brainstorming” avarsi näkemyksiä eri alojen edustajien kanssa keskustellessa ja rakensi siltoja kokonaisvaltaisemman terveydenhoitojärjestelmän kehittämiseksi. Tämä oli mielestäni tällaisen pienimuotoisemman työpajan parasta antia!

Suuret kiitokset tapahtuman järjestäjätiimille; Hannalle, Karitalle, Katille ja Pauliinalle!

Erityismaininta Hannan rempseän jämäkästä otteesta ajankäytön suhteen, kun samanhenkiset hoitoalan edustajat voisivat muuten parantaa maailmaa vaikka koko loppupäivän.

Sydämellinen kiitos myös Ukko Kärkkäiselle, joka maalasi mieliimme ja korviimme niin elävän kuvan upean luontomme kauneudesta ja voimasta, että kyyneleiltä ei voinut välttyä!

Jatkoa odottaen ja siihen toivottavasti myös aktiivisesti osallistuen,

Liisa Wiitanen  Fysioterapeutti / Kalevalainen jäsenkorjaaja