Rohkeasti rajalla- kokemus, osallistujan silmin

– Jonna Huomo-

Felicidade_A_very_happy_boy.jpg

Oli kauniin harmaa marraskuun lauantai, marraskuun 12. pvä.
Uudistuva terveydenhoito -verkosto järjesti Rohkeasti Rajalla- työpajan Biomedicumissa, Helsingissä. Jo bussimatkalla alkoi tuntumaan että tästä tulee hieno päivä.

Hymyilevät, ystävälliset ihmiset ohjasivat saapuvia osallistujia ovella. Tunnelma oli odottava ja utelias. Hyvä fiilis huokui jo ovella. Se oli hengitysilmassa heti alusta.

Hanna Kortejärvi on toiminut vahvasti verkoston ja työpajan äitinä. Tilaisuuden moderaattorina hän polkaisi homman käyntiin lämmöllä, rennosti, asiantuntevasti ja varmasti. Hannan ammattitaito, osaaminen ja vahva palo terveydenhoidon kehittämiseen, kuului joka sanasta. Puhujat ja Uudistuvan terveydenhoito-verkoston perustajat esiteltiin. Upea monialainen, korkeasti koulutettu, viisas ja ihmisen kieltä puhuja asiantuntijakaarti, teki vahvan vaikutuksen.

Tarja Kallio- Tamminen avasi tiedettä ja olemassa olevaa todellisuutta, mielenkiintoisesti ja herätellen. Kuinka tutkittu tieto muuttuu ja kehittyy ja kuinka emme voi mitenkään vielä ihmisinä ymmärtää kaikkea. Ja tarvitseeko meidän? ihan kaikkea….

Karita Palomäki esitteli mm erilaisia keinoja ymmärtää ja hoitaa stressiperäisiä oireita. Kokemuksellinen lähestymistapa, ihminen kokonaisena ymmärtäen, pääsemme hoidossa syvemmälle. Tarvitsemme usein enemmän kehotietoisuuden ymmärrystä. Karita maustoi esimerkit kokemuksellisuudesta ja kehomieli -yhteydestä ohjatuilla harjoituksilla. Saimme mukaamme EFT- työkalun kivun hoitoon.

Pauliina Aarva avasi reippaasti käsityksiämme tutkitusta tiedosta. Myös plasebovaikutus, kehomieli- ymmärrys tieteessä ja kokemuksellisuuden merkitys ymmärretään tulevaisuudessa monipuolisemmin. Tarvitaan rohkeutta katsoa eteenpäin ja tietoisuutta ymmärtää erilaisia tutkimusmenetelmiä ja -asetelmia.

Kati Sarvela puhui koukuttavasti taiteellisista flow- tiloista ja tietoisuuden monista muodoista, hypnoosista ja kehomuistista. Herätti paljon ajatuksia ja omakohtaiset kokemukset herättivät asian eloon. Ohjattu harjoitus vei meidät lempeästi itsemme luo.

Kaikkien puheenvuoroissa ja Hannan vetämässä loppuyhteenvedossa tuli esille uteliaisuudesta ja avoimuudesta syntyvä kiinnostus ihmisyyteen. Yhdessä voimme myös nauraa omille kuvitelmille, uskomuksille ja asenteille. Kun luovumme kaikkitietävyydestä, voimme löytää uusia toimivia tapoja tukea terveyttä ja hyvinvointia. Eikä ole tarpeen lokeroida osaamista ja ammattikuntia. Yhteistyön muotoja ammattiryhmien kesken tarvitaan lisää.

Keskustelimme terveydenhuoltoalan toimijoiden omasta hyvinvoinnista. Aika monen kokemus on, että hoitotyön ammattilaisilla ei ole maailman paras olo työssään. Väsymystä, ”leipääntymistä” ja epämääräistä huonoa oloa on kiireen väsyttämillä hoitoalan työpaikoilla liian paljon. Uudistuva terveydenhoito- poppoo huomioi tavoitteissaan myös terveydenhuollon toimijoiden hyvinvoinnin.

Oli ihanaa istua samassa tilassa kuudenkymmenen terveyden ammattilaisen kanssa. Ihanaa siksi, että kaikki haluavat edistää terveydenhoidon uudistumista. Koemme ihmisen tukemisen monitasoisena asiana ja ihmisen kokonaisvaltaisena olentona. Paikalla oli muun muassa lääkäreitä, fysioterapeutteja, hoitajia, farmasisteja, tutkijoita, toimittajia ja hyvinvointialan toimijoita. Jokaisessa pöytäkunnassa istui kirjava asiantuntijajoukko.

Paikalla oli myös tohtoritason väkeä ja huomattavan korkeasti koulutettua ammattikuntaa. Korkeatasoisuus ja laatu näkyi sisällön, ohjelman, järjestäjien, sekä osallistujien joukossa. Vouhottamista, uskomusasioita, haahuilua tai höperöintiä ei tämä työpaja ollut. Esitetyt asiat perusteltiin tieteellä, kokemuksella ja vahvalla asiantuntemuksella. Esiin nostettiin tärkeitä kysymyksiä ja tietoa ajattelun ja toiminnan tueksi. Herättelimme toisissamme uusia ajatuksia. Silti tilassa ja tilaisuudessa oli lämpö paikalla koko ajan.

Ihmisten välillä tuntui olevan sanaton ymmärrys ja keskustelu oli vilkasta. Imimme kuin sienet viestiä ja asiaa esityksistä. Tuntui että mehän puhumme kaikki samaa kieltä! Alustajien erilaiset, inspiroivat ja vakuuttavat esitykset saivat meidät saman tavoitteen ympärille. Me kaikki haluamme parasta mahdollista, kokonaisvaltaista terveydenhoitoa Suomeen ja maailmaan. Istuimme, kuuntelimme, osallistuimme, harjoittelimme, meditoimme ja verkostoiduimme.

”Nyt meitä ohjattiin eteenpäin, katsomaan tulevaisuuteen ja toimimaan aktiivisesti asioiden eteen. Pohdimme yhdessä konkreettisia keinoja edistää kokonaisvaltaisuutta Suomen terveyden- ja sairaanhoidossa.”

Tapahtuman ajatus yhteisen voiman lisäämisestä ja eteenpäin katsomisesta oli ilmiselvää. Olemme jo huomanneet täydentävien ja perinteisen terveydenhoidon kaksijakoisuuden ja tottuneet valittamaan siitä mikä ei toimi. Että miksei näitä asioita voisi tehdä yhdessä. Nyt meitä ohjattiin eteenpäin, katsomaan tulevaisuuteen ja toimimaan aktiivisesti asioiden eteen. Pohdimme yhdessä konkreettisia keinoja edistää kokonaisvaltaisuutta Suomen terveyden- ja sairaanhoidossa.

Lämmin kiitos Hanna Kortejärvi, Karita Palomäki, Pauliina Aarva ja Kati Sarvela tapahtuman mahdollistamisesta ja tilaisuudessa myös puhuneelle Tarja Kallio- Tammiselle. Huikeaa oli myös päivään sopiva runotaide, kiitos Ukko Kärkkäinen. Loit tunnelmia ja luovaa läsnäoloa, taitavasti yleisöä ymmärtäen. 

Yhdessä saamme aikaan muutosta ja kehitystä. Yhtä intohimoisesti, tyynesti, viisaasti ja rakentavasti kuin koimme sen lauantaina. Pallo on nyt heitetty. Otetaan koppi ja pelataan tiiminä. Tapaamisiin. Voi hyvin.

Jonna Huomo:
Terveyden ja hyvinvoinnin intohimoinen ammattilainen. Useita hoitoalan tutkintoja ja yli kahdenkymmenen vuoden kokemus eri hoitoalan tehtävistä.Työterveyshoitajana aloin käyttää työkaluna myös mm mindfulnessia, jonka ohjaaksi kouluttauduin vuonna 2008.
Kehon ja mielen kaunis liitto tarvitsee tässä ajassa enemmän huomiota, myös hoitotyössä.
Toimin tällä hetkellä yrittäjänä ja autan yksilöitä ja yrityksiä erilaisissa terveyden ja hyvinvoinnin haasteissa. Tituleeraan itseäni Läsnäololähettilääksi, koska tärkein työni on taluttaa ihminen itsensä luo. Hyödynnän palveluissani luonnon terveyttäviä vaikutuksia ja vien asiakkaan usein metsään.Terveyden kokonaisvaltaista hoitamista olen opiskellut koko aikuisikäni.
Elämä on nyt.

Mindstone

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s