– Kati Sarvela –

Integratiivisen lääketieteen taustaa

ESIM (The European Society of Integrative Medicine) määrittelee integratiivisen lääketieteen sivustollaan yksinkertaisesti siten, että siinä yhdistetään lääketieteellistä hoitoa täydentäviin hoitoihin kokemukselliseen näyttöön nojaten. Täydentäväksi hoidoiksi käsitän menetelmät, joista on vakuuttavaa kokemuksellista näyttöä, mutta joita ei käytetä tavanomaisesti virallisessa valtavirtalääketieteessä.

Vielä 1980- ja 1990-luvuilla integratiivista lääketiedettä pidettiin ”epätyypillisenä” (unconventional) tai ”vaihtoehtoisena” (alternative). Kaksi tutkijoiden tärkeintä kysymystä olivat: (1) Onko se tehokasta? ja (2) Onko se turvallista? Vuosituhannen vaihduttua Yhdysvalloissa, joka on alan johtava maa, vaihdettiin suuntaa. Kansallisessa terveysinstituutissa NIH (joka vastaa Suomen Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta) toimiva täydentävän ja vaihtoehtoisen lääketieteen yksikkö alkoi laajemmin rahoittaa alan tutkimusta. Oltiin kiinnostuneista vaikutusmekanismeista, kun havaittiin, että täydentävien hoitojen suosio ja hyväksyttävyys kansalaisten keskuudessa pysyi vuodesta toiseen korkeana. Nykyisin käyttäjiä on niin USA:ssa kuin Suomessakin noin 30 prosenttia aikuisvälestöstä. (Kemper 2016, Wahlström ym. 2008)

NIH (National Institute of Health) on tutkinut pitkään jo integratiivista lääketiedettä, ja heidän sivuilla löytyykin jo näyttöön perustuvaa tietoa aiheesta. Myös suomalaisissa käypähoitosuosituksissa on jo mukana integratiivistä lääketiedettä. Vaikutelma on se, että hoitorakenteemme suosituksineen alkavat jo tukea integratiivisesta hoitamisen tapaa, mutta Suomen hierarkiset terveydenhuollon instituutiot eivät kannusta tapaan,  jossa me eri alojen ammattilaiset toimisimme yhteistyössä keskenämme potilaslähtöisesti.

Yhdysvalloissa nuoret lääkärit haluavat tietää, miten valita erilaisia täydentäviä avun muotoja useista vaihtoehdoista. Heitä kiinnostaa, kuinka yhdistää sopiva ”cocktail” esimerkiksi kroonikkopotilaalle. Se tosiasia, että potilaat joka tapauksessa oma-aloitteisesti yhdistävät täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja tavanomaiseen lääketieteelliseen hoitoon, johti siihen, että NIH muutti yksikkönsä nimen. (Kemper 2016) Nyt se on Kansallinen integratiivisen ja täydentävän terveyden keskus, National Center for Integrative and Complementary Health (NCCIH, https://nccih.nih.gov/). Suomessa nuoret lääkärit kaipaisivat lisää tietoa näistä hoitomuodoista, joita niin monet käyttävät. (Rautavaara 2014)

Eri puolilla maailmaa johtavat akateemiset tutkimuslaitokset ovat ryhtyneet tutkimaan ja kouluttamaan, jotta näyttöön perustuvia täydentäviä terveysnäkemyksiä ja hoitomuotoja integroitaisiin järkevästi potilaskeskeiseen hoitoon. Yhdysvalloissa niitä onkin jo laajasti yhdistetty länsimaiseen terveydenhuoltoon, kuten Maailman terveysjärjestö on suositellut. (Attena 2016, WHO 2013) Kehitys on samansuuntainen myös Euroopassa.

Yhdistelmälääketiedettä, monimuotohoitamista ja moniammatillista yhteistyötä

Pitkälle kehittynyt länsimainen lääketiede ja terveysteknologia näyttävät kyntensä akuuteissa fyysisissä sairaustiloissa ja tapaturmissa. Sen sijaan ne ovat paljon tehottomampia auttamaan vaivoissa ja ongelmissa, jotka liittyvät samanaikaisesti fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen, joskus myös henkiseen ihmisen olemuspuoleen. Näin on asianlaita usein erityisesti kroonisissa sairaustiloissa. Tämä johtuu siitä, että länsimainen moderni lääketiede nojaa melko puhtaasti luonnontieteellisiin lähtöoletuksiin ihmisestä: hänet nähdään pääasiassa biomekanistisena olentona.

Vallitsevan biologisvetoisen ihmis- ja terveyskäsityksen onkin arveltu olevan puutteellisia monisyisten terveysongelmien ratkomisessa. Integraatio muiden ajattelutapojen ja hoitojärjestelmien kanssa auttaisi laajentamaan länsimaisen terveydenhuollon tietopohjaa ja parantamaan sen toimivuutta varsinkin kroonisten sairauksien, psykofyysisten ongelmien ja vaikeasti diagnosoitavien vaivojen hoidossa. (Attena 2016)

Monissa länsimaissa siirtymä näkyykin monipuolistuneina terveyspalveluina ja yhteistyönä tavanomaisten ja täydentävien terveyspalvelujen välillä. Tämä juuri on integratiivista terveyden edistämistä ja sairauden hoitoa. Kehitystä voisi nimittää myös yhdistelmälääketieteeksi, monimuotohoitamiseksi tai moniammatilliseksi yhteistyöksi.

Rapakon takana supersuosittu lääkäri Andrew Weil hahmottaa integraatiivisen lääketieteen periaatteet seuraavasti:
– Potilaan ja parantajan välillä on kumppanuus, jolla edistetään toipumisen (healing) prosesseja.
– Virallista lääketiedettä ja täydentävää lääketiedettä käytetään asianmukaisesti ja niillä edistetään potilaan sisäsyntyistä toipumisprosessia.
– Parantaja ottaa huomioon kaikki terveyteen, sairauteen ja hyvinvointiin vaikuttavat tekijät, mukaan lukien mielen, hengen ja kehon.
– Sisältää filosofian, jossa ei kritiikittömästi luovu virallisesta lääketieteestä eikä kritiikittä hyväksytä myöskään vaihtoehtoisia parantamisen tapoja.
– Parantaja ymmärtää, että lääketieteen tulisi perustua hyvälle tieteelle, tutkimukselle ja avoimuudelle suhteessa uusiin viitekehyksiin.
– Hoidoissa käytetään mahdollisimman paljon luonnollisia, tehokkaita, ei-invasiivisia (esimerkiksi vältetään jos mahdollista kirurgiaa) interventiota eli parantavia toimenpiteitä.
– Käytetään laaja-alaisempia viitekehyksiä potilaan terveyden edistämiseen, sairauden ehkäisyyn sekä niiden hoitamiseen.
– Opetetaan parantajia itse olemaan terveyden ja toipumisen malleja siten, että heille opetetaan itsetutkimusta ja oman itsen kehittämistä.
(Vapaasti kääntänyt Kati Sarvela)

Integratiivisia menetelmiä löytyy monenlaisia. Niitä esitellään mm. NCCIH:n nettisivuilla (https://nccih.nih.gov/). Suurin osa niistä kuuluu joko ravintolisiin, luontaistuotteisiin tai kehomielimenetelmiin.

Tuorein, syyskuussa 2016, NCCIH:n julkaisema katsaus esittelee kliinisten kokeiden tuottamaa näyttöä täydentävien lähestymistapojen hyödyistä viiden erilaisen kiputilan hoidossa. Akupunktio, jooga, tai chi, hieronta ja rentoutustekniikat voivat todistetusti auttaa kiputiloissa. Myös selkärangan manipulaatiosta ja osteopatiasta todettiin olevan tutkitusti hyötyä, vaikka niitä koskeva näyttö oli edellisiä heikompi.
https://nccih.nih.gov/research/results/spotlight/five-painful-conditions. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös kroonisen kivun hoitoa koskevassa saksalaisessa seurantatutkimuksessa. (Saha ym. 2016)

Integratiivisen lääketieteen esteitä

Minkälaisia esteitä integratiivisen lääketieteen käytäntöön ottamisella on USA:ssa, joka on edelläkävijä tässä asiassa? Aiheesta on tehty useita tutkimuksia. On tutkittu esimerkiksi perhelääkäreiden erikoistumiskoulutukseen sisältyvän CAM (Complementary and Alternative Medicine) -ohjelman toteutumisen esteitä selvittämällä koulutuksen johtajien asenteita ja käsityksiä asiasta.

CAM-koulutuksen toteutumisen esteiksi johtajat mainitsivat seuraavia asioita:
ajankäyttöongelmat (77% vastaajista oli tätä mieltä)
ongelmia itse yliopistollisen koulutuksen toteuttamisessa (75 %)
ongelmia löytää täydentävien hoitojen asiantuntijoita (43%)
korvausten puutteellisuus (43 %)
rahoitusvaikeudet (29 %)    (Gardiner ym. 2013).

Integraatiolle on muunkinlaisia esteitä, kuten hoitokulttuurin ja -filosofian erilaisuus (Perard ym 2015), kommunikaatio-ongelmat (kenen kieltä ja termejä keskustelussa käytetään), legitimiteettikysymykset (oikeus toimia terveydenhuollossa), tiimityöskentelyn vaikeus eri lähestymistapoja edustavien kesken, taloudelliset eturistiriidat, luottamuspula ja hoidon jatkuvuuden epävarmuus (Geist-Martin ym. 2016).

Täydentävien terveysnäkemysten soveltaminen terveyden edistämisessä sekä vaivojen hoidossa yleistyy. USA:ssa ja Norjan sairaaloissa CAM yleistyy. Hoitoja tarjoavien sairaaloiden osuus Norjassa lisääntyi viiden vuoden aikana 50.5 %:sta (vuosi 2008) 64.4 %:iin (vuosi 2013) (Jacobsen ym. 2015). Yhdysvalloissa vuonna 2012 sairaaloista noin 40 % tarjosi potilailleen näitä hoitomuotoja, esimerkiksi akupunktiota, hierontaa, terapeuttista kosketusta ja ohjattua mielikuvaharjoittelua. Integratiivisen lääketieteen koulutusta annetaan kymmenissä lääketieteen ja terveydenhuollon laitoksissa USA:ssa. (Sierpina & Dalen 2013)

Rohkeasti rajalla

Integratiivisen lääketieteen harjoittajalta vaaditaan avoimuutta uusille tieteellisille ja kokemuksellisille ajattelumalleille. Terveydenhuollon ammattilainen joutuu ylittämään perinteisen luonnontieteellisen tietämisen rajat. Tämä vaatii rohkeutta.
Ihmisen hoitamisen pirstoutuminen erityistieteiksi on tehnyt sen, että meidät on opetettu toimimaan mieluimmin vain omalla turvallisella tontillamme. Monet terveydenhuollon ammattilaiset jopa puolustavat aggressiivisesti reviirejään (Mitä ihmettä hammaslääkäri tekee psykoterapeuttien tontilla?). Normatisoivat sosiaaliset paineet pitäytyä oman tieteenalan sisällä ovat olleet suuret.

Monitieteellinen – integratiivinen – ajattelu vaatii luottamusta ja avoimuutta rikkoa totunnaisia ajattelumalleja. Yhteistyössä olemme enemmän kuin terveydenhuollon ammattilaisten summa. Integratiivinen lääketiede kehittyy ja kypsyy poikkitieteellisessä dialogissa!

Kirjallisuus

Attena Francesco 2016. Limitations of Western Medicine and Models
of Integration Between Medical Systems. The Journal of Alternative And Complementary Medicine
22: 5, 343–348

Geist-Martin P, Bollinger B, Wiechert K, Plump B, Sharf BF. 2016 Challenging integration: clinicians’ perspectives of communicating collaboration in a center for integrative medicine, Health Communication, 31:5, 544-556, DOI:10.1080/10410236.2014.976605

Gardiner P, Filippelli AC, Lebensohn P, Bonakdar R. Family medicine residency program directors attitudes and knowledge of family medicine CAM competencies. Explore (NY). 2013 Sep-Oct;9(5):299-307. doi: 10.1016/j.explore.2013.06.002. tutkimus

Jacobsen R, Fønnebø CM, Foss N, Kristoffersen AE. Use of complementary and alternative
medicine within Norwegian hospitals. BMC Complementary and Alternative Medicine 2015;15:275.

Kemper Kathi J 2016. Complementary therapies and integrative medicine. Complementary Therapies in Medicine, Vol 24, Feb 2016, v–vi.

NCCIH 2016. National Centre for Complementary and Integrative Health Approaches (NCCIH). National Institues of Health, US. https://nccih.nih.gov/.

Pérard M, Mittring N, Schweiger D, Kummer C , Witt CM 2016. Merging conventional and complementary medicine in a clinic department – a theoretical model and practical recommendations. BMC Complementary and Alternative Medicine (2015) 15:172 DOI 10.1186/s12906-015-0696-2

Rautavaara Joonas 2014. Tiedä, kuka potilastasi hoitaa. Nuorten lääkärien yhdistys. http://www.nly.fi/artikkeli/tieda-kuka-potilastasi-hoitaa.

Saha F, Brüning A, Barcelona C, Büssing A, Jost Langhorst J, Dobos G, Lauche R, Cramer H.
2016. Integrative medicine for chronic pain. A cohort study using a process-outcome design in the context of a department for internal and integrative medicine. Medicine (2016) 95:27

Sierpina, V. S. & Dalen, J. E. The Future of Integrative Medicine. The American Journal of Medicine, 2013, 126(8):661–662.

Wahlström M, Sihvo S, Haukkala, A ym. 2008. Use of mental health services and complementary and alternative medicine in persons with common mental disorders. Acta Psychiat Scand 2008;118(1):73–80

WHO 2013. World Health Organization. Traditional Medicine Strategy: 2014–2023. WHO Library. Geneva, Switzerland: World Health Organization, 2013:1–76.
http://www.who.int/medicines/publications/traditional/trm_strategy14_23/en/