Ilo asuu meissä

Lumipuut.JPG

-Susanna Hänninen-

Ilo asuu meissä. Ilo on valomme. Ilo saa meidät syttymään, se tuo meissä esiin alkuperäisen itsemme. Ilo näkyy tuikkeena silmissämme ja ihanana läikähdyksenä sisimmässämme.

Haluan pysyä ilon ilmapiirissä eli minun tulee ruokkia iloani säännöllisesti ja systemaattisesti. Mikä tuottaa minulle iloa? Haluan olla oma itseni ja tehdä itselleni oikeita valintoja. Siitähän elämässäni on kysymys, minulle oikeiden valintojen tekemisestä. Pysähtyminen itseni äärelle on elintärkeää, jotta pystyn kuuntelemaan itseäni ja sitä mikä on minulle oikein ja hyväksi. Näin saavutan aitoa iloa.

Minulle luonto tuottaa suurta iloa. Miksi en sitten tarjoaisi itselleni luonnossa oloa? Miksi niin usein hyväksymme pahan olon, jota liiallinen ulkopuolinen paine meissä synnyttää? Kuuntelemme usein liikaa ulkopuolisia mielipiteitä, vaikka meissä itsessämme on viisaus. Tämän viisauden käyttöönotto tuo meille elämässämme tasapainoa ja hyvää oloa.

Pystyn täysin samaistumaan runoilija Peter Levittiin, kun hän puhuu siitä, miten olemme ihmiskuntana palaamassa kotiin pitkältä syrjähypyltä. Monien väärinymmärrysten jälkeen olemme löytämässä uudelleen yhteyden Äiti Maahan. Ja hän kuvailee äidin ja syntymättömän lapsen ainutlaatuista intiimiä suhdetta: syvää toistensa tuntemista; ei älyllistä tietämistä vaan äärimmäisen läheisyyden ja välittömän vuorovaikutuksen tunnetta. Lapsina meillä oli luonnollinen yhteys Maahan. Nautimme kaikin aistein sen huolenpidosta ja sen kauneudesta. Tunsimme, haistoimme, maistoimme, kuuntelimme, hullaannuimme sen runsaudesta. Mutta kasvaessamme saimme tilalle toisenlaisen opin, joka piti tätä aistien ja tuntemusten maailmaa ja sen sanatonta viisautta jotenkin toisarvoisena, lapsellisena, subjektiivisena, epätieteellisenä tai peräti hulluna.

Tunnen lapsenomaista iloa, kun olen palannut kotiin. Olen ilostani ylpeä. Minulle on elintärkeää vaalia luontoyhteyttäni. Tässä ajassa se tuntuu haastavalta ja se on oikeastaan ylellisyyttä. Olenko niin tärkeä, että suon itselleni tätä ylellisyyttä? Tästä kumpuaa oma kaipuuni luontoon? Nykymenon pyörteessä sitä tuntee olevansa jonkun itsestään irrallisen voiman hallinnassa. Luonto tuo minulle syvää pysyvyyden tunnetta, tässä kovin epävarmassa ajassa. Luonnossa olen läsnä itselleni.

Muistan kuinka teini-ikäisenä saatoin mennä metsään ja vain istua siellä ja kokea vahvaa voimaantumisen tunnetta. Silloin en tunnetta sen enempää pohtinut, vaan nautin pelkästään siitä ihanasta tunteesta, jota metsässä oleminen tuotti minulle. Vasta luettuani aikuisena ekofilosofi Henryk Skolimowskin Ekojooga- kirjan tajusin tuolloin harjoittaneeni Ekojoogaa eli Olemisen joogaa. Ekojooga kirjasta on tullut minulle arjen oppaani, jotta pysyn ilon ilmapiirissä.

Luonto suo ilon lisäksi suurta lohtua olemuksellaan. Luonnossa saa luvan olla. Luonnossa oleminen on tekemistä, jos sitä tänä suorituskeskeisenä aikana vaaditaan. Luonnossa kaikki on oikein. Olet hyvä, olet riittävä, olemme osa suurta kokonaisuutta. Näin kuiskii metsä kun astumme sisään. Miten lohdullista! Voin iloita: Minun ei pidä, ei tarvitse, ei ole pakko. Minä saan, voin ja minä haluan. Olen tärkeä. Tämä on niin vapauttavaa ja lohdullista.

Metsä avaa aistejamme. Jokainen viesti aisteiltamme tai tuntemuksiltamme on luonnon vetovoiman tärkeää ja viisasta puhetta. Älkäämme väheksykö näitä viestejä. Kuuntele kuisketta, joka hienovaraisesti kertoo mitä tarvitset.

Pysähtymällä pystymme tiedostamaan omat arvomme ja halumme toimia niiden mukaisesti. Toimiessamme omien aitojen arvojemme mukaisesti, teemme itsellemme ja samalla ympäristöllemme hyvää. Elämme ilossa, jonka koti on meissä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s